Joudun silloin tällöin nokatuksin tiettyjen suomen kielen ilmaisujen kanssa. Sana ”nähdään” on ehkä yleisin hämmennyksen aiheuttaja. Sana ”katsoa” on miltei yhtä hämmentävä. Näihin liittyviä ilmaisuja on rakkaassa kielessämme paljon.
Joidenkin ihmisten mielestä en saisi käyttää näitä ilmaisuja lainkaan. On jopa sanottu, että jos sanon katsovani jotakin, on ilmaisuni ”juridisesti epäpätevä”. En tiennytkään olevani osa tosielämän oikeussalidraamaa…
Kieleemme vakiintuneet ilmaisut eivät muutu vain siksi, että minulta sattui lähtemään näkö, tai että ”kohtalotoverini” ja minä olemme osa tämän kimurantin kielen käyttäjiä.
Minä siis sanon reippaasti ”nähdään” kaikille. Saatann myös päästää suustani että ”anna mä katon”. Minähän katson, vaikka teenkin sen käsin, en silmin.
Minä myös katson televisiota, mutta radiota kuuntelen siinä missä kuka tahansa muukin. Kehotan myös kaikkia, joiden kanssa keskustelen, käyttämään reilusti normaaleja kielemme ilmaisuja. Jos keskustelukumppanina on aivan tuntematon näkövammainen, on ehkä kuitenkin hyvä ensin tunnustella maaperää: olen kerran itse saanut nokilleni eräältä toiselta sokealta todettuani tälle että ”ei sitten ollakaan nähty pitkiin aikoihin”. Tuo on kuitenkin ainoa kerta 15 vuotta kestäneen sokeuteni aikana, kun kukaan on suuttunut minulle tuon asian vuoksi (muita syitä kyllä riittää ;-D). Otan siis jatkossakin kalkyloituja riskejä.
Ja mitä television katsomiseen tulee, katselimme mieheni kanssa eilen luonto-ohjelmaa ohimennen kanavasurffatessamme. Kuvassa oli riekko, jota Tarmo tuijotti kiinteästi. Ensin Tarmo hivuttautui himpun verran lähemmäs, katse koko ajan ruudussa. Sitten se kohottautui, kuin ottaakseen spurtin kohti lintua, mutta tajusi kai sitten kohteen saavuttamattomuuden ja kävi takaisin makuulle. Ei ihme, että yksi Tarmon lempinimistä on Tarkki.
Vauhtisokee 